torstai 21. huhtikuuta 2016

Kuntohuipulta on lyhyt matka pohjalle

Blogin kirjoittamisen pahimpia virheitä on kerätä liikaa aiheita yhteen postaukseen ja viivästyttää sen julkaisua sitten määräämättömän pitkän aikaa.

Oma treeni kohti karhunkierrosta oli kovassa nousujohteisessa vauhdissa ja ajattelin kirjoitella Saksaan suuntautuneen treenikeikan ohesta vähän kuulumisia. Suunnitelmat eivät aina kohtaa tosielämää(tm) ja llä kertaa sairastuin sitten B influenssaan heti reissun toisena päivänä, lähde jäi mysteeriksi. Nyt on sitten treeniohjelma telakalla ainakin muutaman päivän, juuri kun treenikilometrien pitäisi alkaa nousemaan viimeiseen huippuun ennen itse koitosta. Ongelmahan on vähän myös se, että miten tässä jaksaa lepäillä ja palautella kun polte poluille on niin kova.

Otetaan nyt kuitenkin vähän aikaa levon kannalta ja katsotaan tulevan viikon alussa jos treenaamisen uskaltaisi jo hissuksiin käynnistellä. Nöyksi kyllä vetää kun aikaa tapahtumaan on 5 viikkoa, olet räkäisenä koneen ääressä ja edellisen kerran on päästy juoksemaan yli viikko sitten. Onneksi ei kuitenkaan mitään sen pahempaa, flunssasta toipuu aina ennemmin tai myöhemmin.

Aurinkoisia juoksupäiviä kaikille. :)