tiistai 20. lokakuuta 2015

Helsinki City Trail, aktiivisen kauden toistaiseksi viimeinen rypistys

Vaaroilta on palauduttu pari viikkoa aika minimaalisella liikunnalla. Kävin veljenpojan kanssa yhdellä kevyellä lenkillä paloheinän metsissä vähän verryttelemässä jalkoja, kerran kehonhuoltotreeneissä ja sählytreeneissä, mutta muuten juoksumetrit jäivät todella vähiin. Sen verran kävin kävelemässä ja hölköttelemässä lenkkarit jalassa, että merkkasin takametsän 2,5km reitin heijastinteipeillä, mutta muuten HCT:lle valmistautuminen meni ruoan ja juoman merkeissä.


(c) www.helsinkicitytrail.fi

Tapahtuma ei herättänyt hirveästi tunteita etukäteen vaikka tiesin että se olisi hyvin järjestetty, reitti olisi upea ja  juoksutoverit parasta A-luokkaa. Jotenkin henkisesti sitä vain oli vielä niin unessa, että lappu rinnassa juokseminen juuri tässä kohdassa ei tuntut parhaalta mahdolliselta ajatukselta.

Kävin hakemassa perjantaina illasta laput stadionilta mukaan, jotta ei tarvitsisi lauantaina enää niiden kanssa säätää, vaan voisi keskittyä aamupalaan ja rentoon olemiseen koko aamupäivän. Nukuin pitkään, kävin pienellä kävelyllä ulkona ja söin reippaan aamupalan, jolla arvelin jaksavani aika pitkään kun hommaa vielä höystää parilla banaanilla. Pari tuntia suhahti aika heittämällä ja pääsin pakkailemaan kamoja pikkuhiljaa päälle. Tälle muutaman tunnin rykäisylle ei tarvinnut hirveästi energiaa pakata mukaan, geelipullo ja isogeelin sekoittaminen riitti. Taskuun pari suola- ja elektrolyyttitablettia kramppien varalle ja sitten olikin lähtövalmista kohti autoa.

Tapahtuman reitti

Pääsin kyydillä paloheinään, mikä teki elämästä hieman helpompaa kun lähtö ja maali olivat eri sijainneissa. Ehdin näkemään 12K ensimmäisen lähdön missä veljenpoika oli mukana ja lyhyiden kannustusten jälkeen olikin sitten aika siirtyä katsomaan kun kärki tunkkasi paloheinän mäkeä ylös. Kun mäkeä olivat kiivenneet kaikki kolme lähtöryhmää, alkoi yläpää olemaan jo sen verran kosteassa kunnossa, että viimeisen 21K lähdön kiipeäminen olisi varmasti mielenkiintoista seurattavaa. Kovalla tsempillä oli kyllä menijöitä, nuorimman ollessa kuusivuotias, olisipa itselläkin ollut halua noin nuorena yhtään pidemmille matkoille.

Myös 21K lähdölle oli tarjolla pieni alkujumppa, joten pääsimme vähän lämmittämään lihaksia ja avaamaan paikkoja ohjatusti. Tällaiset nostavat aina upeasti tunnelmaa tapahtumassa ja arvostan kovasti. Sitten olikin jo pikkuhiljaa aika luovuttaa ylimääräiset varusteet kuljetukseen kohti olympiastadionia ja ruveta valmistautumaan lähtöön. Olin tapani mukaan ilmoittautunut jälkimmäiseen lähtöryhmään, mutta tällä kertaa jouduin eturiviin hakemaan kärkipaikkaa heti alusta. En ole kovin kummoinen juoksija, mutta koska YLEn kamera oli kuvaamassa starttia, ajatus oli vain kirmata täysiä eturivissä kameran ohi ja sitten himmata omalle vauhdille vähän jarrutellen.


Valmistautumista, onneksi vihreistä säärystimistä edes tunnisti :) (c) Helsinkicitytrail

3,2,1, Juokse! Ja sitten mentiin naureskellen kohti YLEn kameraa. Muuten taktiikka oli tosi hyvä, mutta eihän siinä jonossa pääse mihinkään jarruttamaan, mentiin eka nousu ihan hyvää vauhtia ylös ja jyrkemmässä kohdassa pääsin jonon toiseksi. Alamäkeen kääntyessä ei tosin oma askel ollut enää riittävän pitkä, joten tyydyin kyttäilemään takaa. Ensimmäinen mäki olikin sitten jo hauskan liukas vähän kaarevana ja rinteen myötäisenä sivulle mikä meinasi aiheuttaa ensimmäisen kaatumisen. Pitkä liuku yhdellä jalalla kuitenkin pelasti tilanteen, mutta aika kovasti joutui askeleita sijoittamaan, ettei heti alkumatkasta näyttäisi mutakylvystä tulleelta, olisihan se noloa..

Pitkoksilla oli nautinnollista mennä ja päästää tasaiselle askeleelle. Tässä vaiheessa oli jo todettava, että myös jälkimmäisen ryhmän kärki menee omaan vauhtiin nähden turhan lujaa. Sykkeet paukkasivat taivaissa ja vaikka juoksu kulki, oli matkaa vielä melkein 20km jäljellä, joten omalle vauhdille oli laskettava aika nopeasti tai katkeaminen ennen maalia voisi olla todellisuutta. Hissuksiin paremmin oman kuntonsa tuntevia tuli takaa ohi, mutta pyrin tiputtamaan sykkeitä alle anaerobisen, koska noutaja tulisi tällä tahdilla hyvinkin nopeasti. Kirosin joidenkin kilometrien jälkeen tasaisia polku- ja tieosuuksia joilla ei paljon polkujuoksukokemuksesta ollut iloa ja porukkaa lappasi vasemmalta ja oikealta ohi. Maisemat toki olivat hienoja, mutta koska olin nohevana laittanut jalkaan uudenkarheat Inov-8:n Trail Rocit, oli matala droppi aika myrkkyä säärilihaksille, jotka olivat tottuneet Salomonin Speed- ja spikecrosseihin.

Odottelin oikeastaan viiden kilometrin jälkeen tiedossa olevaa ainoaa todella raskasta nousua ja yritin pitää vauhdin kohtuullisen tasaisena samalla hieman palautellen ja maitohappojen poistamiseen sopivaa vauhtia etsien. Ensimmäinen osa reitistä kierteli hienoja paikkoja ja tarjosi silmäkarkkia siltojen ja vesistöjen muodossa, puhumattakaan todella hienosta puukujasta jollaisen kaksoissisaren olen nähnyt joskus Kauniaisten metsissä mennessäni.

Vihdoin korviin alkoi kantautumaan musiikkia ja selostajan ääntä, mikä tarkoitti huoltoa ja odotettua nousua. Huollosta vähän urheilujuomaa ja pari suolakurkkua ja sitten tunkkaamaan mäkeä ylös. Liukasta oli, kuten olin vähän haistellutkin, mutta tasaisella askeleella mäkeä noustiin. Huomasin tässä vaiheessa takaa tulleen, erittäin hyvävoimaisen kanssajuoksijan joka otti mäkeä pitkällä askeleella ylös. Tasaisen rytminvaihdos ja alamäkeen rullailu vei minut hieman edelle, mutta tasamaalla hän oli taas kintereillä menossa. Vauhti kasvoi pikkuhiljaa ja totesin, että tähän kilpajuoksuun minun on turha lähteä koska se tarkoittaisi vain voimien hukkaamista joille olisi vielä käyttöä. 

Ei menty ihan pintakaasulla tänään


Juoksimme jossain kohdassa peräkkäin ja tarjosin tietä, mihin sain vastauksen "etkös sinä ole Toni?", no olenpa hyvinkin ja kyseessähän oli vuoden takaisesta polkujuoksukoulusta tuttu naama. Juttelimme juoksun lomassa niitä näitä ja matka sujui aika rattoisasti, itselläni oli kuitenkin sen verran työtä vauhdin pitämisessä yllä, että annoin hänen jatkaa matkaansa omaan tahtiin ja keskityin itse pitämään vauhdin mahdollisimman tasaisena. Ylämäet meni aika kivasti kun reisistä löytyi jerkkua, mutta tasaisella ei jostain syystä nopeutta ollut tarjolla ja pohkeetkin vähän ilmoittelivat olemassaolostaan.

Askeleet alkoivat tuntumaan raskailta toisen huollon jälkeen ja mielessäni kävin taistelua, että tämä ei katkea tähän. Himmataan vaikka sitten vauhtia sen verran, että saadaan pidettyä juoksuaskel liikkeellä, mutta kävelemään ei tänne ole tultu. Jossain kohdassa oli tarjolla hieman ryteikössä menevä kivinen ja teknisempi polku missä pääsi oikeasti sijoittelemaan kroppaa ja jalkoja. Tämä piristi mieltä kovasti ja jalka tuntui taas liikkuvan mukavasti. 

Viimeiset kilometrit tuntuivat jotenkin todella pitkiltä, mutta kuunnellessani muiden menijöiden hengitystä pystyin kuulemaan että ei homma ihan helppoa heilläkään ollut. Vihdoin oli edessä 2km kyltti ja matka rupeaisi olemaan loppusuoralla. Enää Ruskeasuon tallit, Auroran sairaala ja stadikan kalliot, minkä jälkeen oltaisiin maalissa. Stadikan kalliot meinasi ollakin sitten se akilleen kantapää kun ensimmäisten lähes pystysuorien nousujen kohdalla pohkeet muljahtivat siihen malliin, että raivokkaan repimisen tuloksena olisi tyylikäs totaalikramppi. Suolaa ei huvittanut tässä vaiheessa ruveta syömään kun juomaakin oli aika rajallisesti geelinä tarjolla, joten tyydyin hidastamaan vauhtia kiipeämisessä ja juoksuun lähdössä pyrin olemaan poikkeuksellisen varovainen. Tämä kannatti ja vaikka vauhti ei ollut hirveän kova, oli se kuitenkin tasainen kun reitti kierteli stadionin alakäytäviä. Vihdoin tultiin käytäviltä Mondolla ja sai avata urut, tuttu muljahdus pohkeessa vei pahimmat menohalut, mutta pidin vauhdin yllä maaliin saakka, missä kello pysähtyi aikaan 2:04:40. Sijoitus 108/229. Alkuperäinen tavoite reitille oli alittaa 2:15, mutta nälkä kasvaa syödessä ja paremmalla vauhdinjaolla sen muutaman minuutin olisi vielä voinut nipistää ajasta.

Ruokaa ja suihkussa käynti, minkä jälkeen olikin aika suunnata kohti kotia päiväunille, jälleen yksi hauska tapahtuma takana ja mielessä rakas muisto.


Epilogi


Hölmö aloitus täysin oman suunnitelman vastaisesti liian lujaa kostautui 15km kohdalla selkeästi. Olisi vain pitänyt lähteä hissuksiin liikkeelle, katsella 10km ja kiristää sitten tahtia loppumatkalle fiiliksen mukaan. Jos ei muuta, niin juoksu olisi todennäköisesti ollut ainakin mukavampi kokemus henkisesti. :)


Keskisyke leppoisat 181


Kiitokset jälleen kerran hienosti järjestetystä tapahtumasta missä kaikki toimi ja palvelut olivat kohdillaan. Itsellä oli energiat juoksun jälkeen niin vähissä, että ei ollut mahdollisuuksia jäädä stadionille tällä kertaa pyörimään ja haistelemaan tunnelmaa. Ensi vuonna uudestaan ja se 5 min pois ajasta. :)


Maalissa itsensä voittajana


Varusteet tällä reissulla:
  • Inov-8 Trail Roc 245-kengät
  • Compresssport-säärystimet 
  • SOC juoksushortsit
  • Northland-pyöräilypaita
  • Bodom-trailin buff (oli sopivat värit)
  • Irtohihat, mallia kompressio 
  • Sailfish-juoksulippa 
  • Salomon Hydro Sense hanska 
  • SOC juoksuhanskat
  • Hydrapak 350 Softflask 
  • High5-geelejä 5kpl + vettä sekoitettuna
  • Spibelt-vyö puhelinta ja kortteja varten

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti